keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Puustelli

Mistä tietää että joku yritys on hyvä ja luotettava kumppani? Siitä, että yrityksen edustajan/myyjän sanaan voi luottaa ja jos virheitä sattuu, vastuu kannetaan ja asiat korjataan kuntoon mahdollisimman pian.

Olen aiemmin kertonutkin ongelmistamme Puustellin kalusteiden kanssa. Jos raksa-aika meni meillä jokseenkin ilman suurempia ongelmia, niin tähän loppuvaiheeseen on sitten mahtunut yhtä ja toista "pientä säätöä" muutamankin toimijan kanssa. 

Puustellin kalustetoimitus oli yksi näistä hermojamme kiristävistä asioista. Kalustetoimituksemme oli täynnä virheitä ja vääriä tuotteita. Oli suunnittelijan virheitä ja tehtaan virheitä yhdistettynä poistuvaan materiaalivalintaan nimeltä koivu. Reklamaatioidemme määrän pystyy laskemaan kolmella kädellä, ja se on paljon.

Tästä kaikesta huolimatta, yhteydenpitomme ja reklamaatioiden hoito Puustellin kanssa on ollut ensiluokkaista. Reklamaatiot on otettu asiallisesti vastaan, niitä on pahoiteltu ja kaikki virheelliset osat on laitettu samantien uudelleen tilaukseen. Puustellin asentaja Jani kävi meillä asentamassa reklamaatioiden aikana jos yhtä ja toista uudelleen tilattua taustalevyä, tasoa ym. mikä on ollut erittäin kiitettävää asiakaspalvelua ottaen huomioon että asennus olisi muuten voitu jättää meidän itsemme kontolle (koska emme asennuspalvelua Puustellilta ottaneet).

Espoon Puustellin toimari Antti on hoitanut reklamaatiomme ja erittäin hyvin. Aina on saatu kiinni ja takaisin on soitettu. Antti totesikin tilanteestamme, että Puustelli haluaisi hyvittää kalustetoimituksen virheistä aiheutunutta ylimääräistä vaivaa ja mielipahaa meille jollain tavalla. Niinpä kyseltiin, että puuttuuko keittiöstämme jotain?  

Ja puuttuihan meiltä. Nimittäin suurin osa kattiloistamme oli epäkelpoja induktiolle. Isännän joululahjaksi saama Eva Solon 3l kattila oli meillä ainut sopiva kattila. Niimpä toivoimme hänelle kavereita. 

Tänään Antti toi paketin itse meille.








Kaksi kappaletta Eva Solon kattiloita ja yksi kasari sekä pari kaivattua kauhaa :) Kaikki samaa Gravity sarjaa mitä tuo olemassa oleva joululahjuskattilakin on. Kyllä näillä nyt kelpaa kokkailla.

Ja mikä parhainta, mieli on tyytyväinen. Itseasiassa todella tyytyväinen tästä pienestä eleestä, joka jättää sen lopullisen hyvän fiiliksen koko jupakasta reklamaatioiden asiallisen hoidon lisäksi. Näin näitä asioita kuuluisi hoitaa. Näin saavutetaan asiakkaan luottamus virheiden jälkeen uudelleen. Näin varmistetaan se, että asiakas tulevaisuudessakin harkitsee samaa kalustetoimittajaa uudelleen.



13 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että teillä on mennyt hieman paremmi tuo asian hoito. :) Onko nyt kaikki sitten kunnossa keittiön suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ollut huojennus, että reklamaatioiden hoito on mennyt niinkuin pitääkin ja asiakaspalvelu on kaikinpuolin ollut tänä aikana hyvää ja asiallista. Ratkaisua on aina haettu ja se on saatu.
      Keittiö on nyt kaikinpuolin kunnossa, kodinhoitohuoneesta puuttuu vielä yksi vastapaino silitysrautamekanismiin, jonka pitäisi tulla tällä viikolla.

      Poista
  2. Wau! Pisteet Puustellille. Noin asiat tosiaan kuuluu hoitaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä viimeinen silaus oli meidänkin mieleen ja tasoitti matkalla aiheutuneita pikkumutruja :)

      Poista
  3. Olen samaa mieltä. Eli virheitä sattuu, mutta mikä ratkaisee asiakkaan tyytyväisyyden, on niiden virheiden hoito. Olin itse aikanaan ystäväni kanssa Grill It! -ravintolassa ja tilauksen suhteen kaikki meni pieleen. Tarjoilijamme Kuitenkin sattui olemaan ajan tasalla ja lopuksi tarjosi ruoat meille ilman veloitusta. Hyvin negatiiviset fiilikset vaihtuivat päinvastaisiksi ja lisäksi olen kertonut tämän tarinan kymmeniä kertoja. Ja tietysti palannut ravintolaan toistekin. Pieni raha isolle firmalle moisen hyvityksen teko, mutta loppupeleissä varmasti arvokas ;) Hyvä Puustelli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yllättävää, miten monelle toimijalle/asiakaspalvelijalle on ylivoimaista ylipäänsäkin myöntää oma virhe?! Sillä eihän se maailma siihen kaadu ja kaikki tekee virheitä joskus. Asiakkaan suhtautuminen muuttuu yleensä huomattavasti kun virhe myönnetään avoimesti, sitä pahoitellaan ja siihen pyritään löytämään ratkaisu.
      Nämä vastaantulemiset ovat tosiaan hyvin pieniä juttuja verrattuna siihen mahdolliseen myynnin menetykseen, jonka tilanteen huono hoito ja kaverilta kaverille leviävä sana saisi aikaan.
      Onneksi Puustelli ymmärtää hyvän asiakaspalvelun päälle. Sen me huomasimme jo heti alussa keittiöfirmoja kilpailuttaessamme. Yleisesti ottaen asiakaspalvelun laatu oli varsin olematonta muilla keittiöfirmoilla tai sitten kohdallemme vain sattui huono myyjä. Onneksi meidän ei tarvinnut pettyä Puustelliin tällaisessakaan tilanteessa :)

      Poista
  4. Hieno juttu! Virheitä voi aina tulla ja reklaamaatiota kuuluu tehdä jos ei tule sitä mitä pyytää. Tietysti ne harmittaa, vie energiaa ja ahdistaa, kun olisi paljon muutakin tekemistä. Mutta jos firma hoitaa reklamaatiot asiallisesti niin loppujen lopuksi asiat saadaan korjattua ja ihailen että he ovat ottaneet teidät tosissaan ja tuo kattila lahja oli hieno juttu heiltä., Nostan hattua hyvästä asiakaspalvelusta! Kiva kun kerroit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olihan tämä aikamoista rumbaa loppujenlopuksi. Mitään kalustekokonaisuutta emme saaneet asennettua loppuun virheellisten tai väärien tuotteiden takia. Isännän hermot olivat kyllä aika piukalla, koska hoiti meillä kalusteasennukset itse. Onneksi homma hoitui kuitenkin hyvin ja tavarat saapuivat suht nopeasti. Nyt on kaikki kunnossa.
      Arvostamme tätä pientä vastaantulemista kyllä paljon, sillä se jättää tästä kaikesta vieläkin positiivisemman kuvan mitä olisi muuten jäänyt. Siinä mielessä Puustelli osaa siis hommansa hyvin ja tietää miten asiakkaan luottamus voitetaan takaisin.

      Poista
  5. Loistavasti hoidettu! Vaikka meillä Puustellin kanssa meni kaikki onneksi ihan nappiin, voin yhtyä mielipiteeseesi, että palvelu heillä pelaa todella hyvin. Suunnittelusta toimitukseen ja vielä jälkihoitoonkin olemme olleet todella tyytyväisiä. Yksi tason osa oli hieman murtunut ja sekin korvattiin ennakkovaroittelusta huolimatta vain muutamassa päivässä. Mutta aivan huippua, että teillä päästiin "loppu hyvin kaikki hyvin" -tilanteeseen. Hyviä kokkailuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma n. 8/10 keittiöstä menee Puustellilla yleisesti ottaen ilman mitään suurempia reklamaatioita (näin asentaja meille itse kertoi). Meidän tapaus on siis jokseenkin harvinainen näin suuren virhe/reklamaatiomäärän osalta, sen he myönsivät itsekin. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja se on meille se parhain päätös. Ja tietty noi kattilat, ne tuli tarpeeseen :)

      Poista
  6. Hienoa toimintaa Puustellilta, noin sitä kuuluukin hoitaa reklamaatiot! Ikävää kuitenkin kaikki reklamaatiot, kun raksa aikana on kuitenkin monta muutakin asiaa hoidettavana. Kiva kuitenkin kuulla, että kaikki on nyt hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä raksatessa on yhtä jos toista hoidettavaa asiaa, mutta näitä nyt vaan välillä sattuu. Ollaan onnellisessa asemassa siinä mielessä, ettei meille sattunut raksan aikana mitään suurempaa huolta tai ongelmaa betonilattiaa lukuunottamatta minkään muun asian kanssa. Multitaskaus on raksan aikana kova sana, mutta me perheenäidithän ollaan ihan koneita ja luonnonlahjakkuuksia siinä jo luonnostaan ;)

      Poista
  7. Aivan mahtavaa palvelua! Hyvä Puustelli! Ja onneksi kaikki on vihdoin ratkennut, vaikeuksien kautta voitoon. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi,